Olet täällä: 365Yleinen → Muutoksia

Muutoksia

Muutoksia

Perjantai oli minun vapaapäivä. Käytiin ystävien kanssa syömässä hyvää ruokaa, juomassa kylmää juomaa Irkkupubissa ja vaihtamassa viimeisimpiä kuulumisia. Rallikansaa oli joka paikassa ja näin kesälomakauden keskellä Jyväskyläkin näytti olevan taas elossa.

Kävely kotiin pimenevässä ja viilenevässä kesäyössä on edelleenkin yksi parhaita asioita, jonka tiedän. Kaupungin valot ja äänet sekoittuu hämyisiin varjoihin ja etäisiin kaikuihin. Kiitos kävelykaverille seurasta :)

Lauantaina oli sitten vuorossa ystävämme Suvin muutto. Suvi nyt itse ei päässyt paikalle, mutta me muut käytiin muuttamassa sen puolesta :) Muutaman tunnin hikoilu huonekalujen kanssa tuntui paremmalta kuin muistinkaan. Haluaisin ajatella sen johtuvan muuttuneesta asenteestani liikuntaa kohtaan sekä kevyemmästä ruokavaliosta. Jokatapauksessa tavarat siirtyivät paikkaan B näppärästi ja aikaakin kului huomattavasti alle odotusten. Illan Metallica -coverbändi Pub Katseessa ja tanssilattian osittainen valloittaminen Suomipoposastolla irrotti hikeä allekirjoittaneesta sen verran, ettei lenkkeilyä enää lauantaille tarvittu. Voin muuten kertoa, että coveribändi veti aivan MAHTAVASTI!

Ensi viikolla pitäisi alkaa nyrkkeily. Ihan tarkkaan en vielä tiedä missä ja milloin, mutta sekin varmasti selviää. Meitä on ilmeisesti ihan mukava porukka lähdössä sinne. Hyvä vain, onpahan aina vähintään yksi sanomassa, että “Nyt mennään”. Potkiminen ajaa kaikkien etua tässäkin asiassa. Ruoka-asioihinkin olisi tarkotus tutustua tarkemmin tulevalla viikolla. Siitäkin tarkemmin lisää eri päivänä.

1 KOMMENTTI

haa, muistinkin tämän sun blogisi vasta nyt ! Hienoa !

05/08/2010, 19:17

Kommentoi

© 2009 NEWSPRESS. POWERED BY WORDPRESS AND WPCRUNCHY.
Design by Acai Berry. In collaboration with Online Gambling, Credit Repair and spielautomat